50 asiaa minusta, osa 10: 14.4.

Tänään tuli sitten kolme vuotta täyteen yhteiseloa ja -oloa tuon Tuomaksen kanssa. Kolme vuotta tuntuu aivan huikealta; enhän minä aikaisemmin ole kenenkään kanssa niin pitkää aikaa edes ollutkaan. Kolme vuotta tuntuu hirveän pitkältä ajalta, mutta toisaalta se tuntuu menneen ihan hujauksessa. Kolmen vuoden jälkeenkin tuntuu välillä, että olisin tavannut tuon kaksilahkeisen ihan eilen ja hänen näkeminen kutkuttaa vatsan pohjaa sillälailla mukavasti.

Meillähän tää aika on mennyt, yllätys yllätys, hyvinkin jääkiekkopainotteisesti. Jos kirjataan meille tärkeät päivämäärät, niin aikalailla ne on menneet noiden kiekkohommien mukaan. Joskus on hauskaa, kun ihmiset kysyvät, että missäs me ollaan tavattu... No siihen kun toteaa "arvaapas", niin aika äkkiä se oikea vastaus sieltä tuleekin. :)

Mehän oltiin kauden 2008-2009 aikana tavattu siinä mediaovella monia kertoja, kun otin mediaa vastaan siinä tiskin takana. Tuona keväänä JYP voitti sitten runkosarjan ensi kertaa, 5.3.2009, ja tuona iltana me myös käytiin ensi kerran treffeillä. Mikä se paikka sitten oli, ei varmaan ole yllätys sekään... Eräs urheilukapakki tuossa keskustassa tietysti.

Siitä sitten lähti se playoffaika. Tuomas ajoi Espoosta tänne jokaiseen peliin, ja siinä nähtiin kerran-pari viikossa. Käytiin vähän pelien jälkeen kaupungilla ja yövyttiin yhdessä. Kunnes sitten tuli ne finaalit. Mestaruus ratkesi 14.4.2009, jolloin minunkin oli todettava, että on tuossa aika hyvä mies. Mestaruutta juhlittiin kuusi päivää, ja se kuusi päivää oltiin yhdessä - eikä siitä sitten paluuta enää ollutkaan. Näin symbolisesti JYPin ensimmäinen mestaruus on myös meidän vuosipäivämme. :)

Kliseistä, ehkä vähän, mutta naurattaa myös hieman. Eihän kahdelle jääkiekkoihmiselle voi osuvampia päiviä kohtalo eteen asettaa?

Se on jännä juttu. En minä ikinä ole uskonut mihinkään "se oikea"-hömpötyksiin. Uskon, että niitä oikeita voi olla moniakin. Kun kuitenkin Tuomakseen sain tutustua tuolloin kolme vuotta sitten, niin vähän aloin epäillä uskomuksiani. Tuntui ihan käsittämättömältä, miten toinen voi ajatella samalla hetkellä samoja asioita, olla sanomassa samaa asiaa samalla hetkellä, ja miten puolikkaasta lauseesta voi jo tietää, mitä tuleman pitää. Mä uskon, että tuo on suurin asia, miksi me ollaan yhdessä.

Toissijaisena asiana tulee samojen asioiden arvostaminen. Meillä on aika samanlainen käsitys maailmasta ja elämisestä - toisaalta hieman hedonismiin taipuvainen elämäntapa, mutta myös tietynlaisen materialismin karttaminen. Henkisen omaisuuden arvostaminen materiaalia korkeammalle. Tämän maailman tajuaminen. Oravanpyörästä ja yhteiskunnasta tietynlainen karkaaminen; sen ymmärtäminen, ettei kukaan ole vain palanen tätä systeemiä, vaan oma itsensä, joka on päätynyt sinne missä on. Sitä kautta myös sen ymmärtäminen, että tässä on vain yksi elämä, jolla pitää tehdä sitä mitä tahtoo. Se, että jos ei halua, ei ole pakko käydä töissä maanantaista perjantaihin kello 8-16.

Aina välillä mää havahdun siihen, miten onnellinen olen. Se olo voi tulla työpaikan takapihalla tupakilla tai se voi tulla näin lauantaiaamuna kahvikupposen ääressä olohuoneen tuolissa, kun makuuhuoneesta alkaa kuulua pientä kuorsausta. Silloin se iskee, se epäusko ja ihan oikeasti, suorastaan pakahduttava olo! Mitä hyvää minä olen tehnyt, että olen ansainnut kaiken tämän? Minä kun en koskaan uskonut, että voisin löytää vierelleni tuollaisen puoliskon. Jonka kanssa eläminen on vain ihanaa.

Minä rakastan tuota miestä. Ja aion pitää siitä kiinni. :)