Työ-Eriikka vs. Koti-Eriikka

Naurattipas eilen, kun ajelin juttukeikalta takaisin toimitukseen päin. Keikka oli uutinen itselleni vieraasta aiheesta, joten vähän sellainen "outo lintu". Soittelin virkamiehelle, haastattelin hänet puhelimessa ja sovin tapaamisen 20 minuutin päähän kuvan ottamista varten.

Virkamies kuulosti puhelimessa nuorelta ja hauskalta, joten kapulakielellä ei tarvinut alkaa asiaa selvittää. Moikat loppuun, pirssi alle ja tapaamaan ko. henkilöä.

Nuori ja hauska virkamies olikin kyseessä, mutta jälkeen päin nauratti se tilanne. Kaksi täysin toisilleen tuntematonta ihmistä tapaa eriskummallisessa paikassa, toinen ei tajua aiheesta mitään ja toinen yrittää selittää asian ihmisten kielellä. Vähän läpänheittoa ja kymmenen minuutin meeting. Sitten pois.

Se mikä tuossa on hauskaa, olen kyllä niin eri ihminen tuollaisessa tilanteessa! En tiedä, että mikä sen tekee, mutta se Eriikka on kyllä niin reipas, aktiivinen, puhelias, hauska ja nauravainen että voi ETTÄ MITEN SUORASTAAN ÄLLÖTTÄÄ! :D

Toimittajalle aina sanotaan, että haastattelusta tulee parempi, kun laittaa itsensä peliin - eli kertoo myös vähän itsestään ja tuo haastateltavalle vaikkapa esimerkkejä omasta elämästä. Tää ei kylläkään ihan aina päde. Olen nimittäin huomannut, etteivät haastateltavat välttämättä osaa suhtautua siihen, että haastattelija alkaakin kertoa itsestään, vaan he vaivautuvat. Enkä nyt tarkoita tällä omien vaivojen tai sairaskertomusten tilittämistä, vaan esim. tarinan kertominen vastaavalla esimerkillä, jolla yritän välittää sen, että tiedän mistä hän puhuu.

Mutta se pikakeikka-Eriikka. Ai että kun sillä on niin hauskaa aina keikoilla ja ai että miten sen haastateltavan vitsit on niin sairaan hauskoja! On suorastaan jopa käsittämätöntä, miten niin oudoksi ihmiseksi voi muuttua, kun virkamiesasioilla tapaa henkilön, joka heittää vitsin tunnelman sulattamiseksi. Kun itsestä tuntuu, että sitä esittää nauravansa kuin maailman parhaan vitsin kuultuaan...

Mutta eihän se pahasta ole. Haastateltava myös monesti avaa itseään enemmän, jos viestii käytöksellään olevansa hänen sanojensa rinnalla, vähän kuin "ajan tasalla". Ja että vitsit toimivat (vaikka ne ei muuten niin lähtiskään). Samalla sitä rohkaisee haastateltavaa puhumaan lisää.

Se muuten on vielä pakko tähän asiaan todeta, että tuollaiset oudot tilanteet ovat toisaalta hyvin mielenkiintoisia. Nimittäin harva ihminen sitä päätyy tilanteisiin, jossa itselle suurin osa on vierasta ja outoa. Ja se, että sitten saa luvan kanssa myöntää olevansa vähän pihalla ja käskeä kertoa alusta lähtien. Ja se, että oppii uutta.