Kaakkois-Aasia nähty – jatkoa

Sen verran sitä lienee vielä Kaakkois-Aasian kellonajoissa, että perjantai-iltana ei tuottanut ongelmia simahtaa yhdentoista aikaan ja vastaavasti näin lauantaiaamuna pingahtaa sängystä pystyyn seitsemältä. Mutta jatketaan reissutarinointia, nyt on hyvää aikaa kun T ja tytöt ovat vielä unten mailla...

Torstai-iltana jatkettiin tosiaan matkaa, puolilta öin lähti lento Phuketista Kuala Lumpuriin. Tässä vaiheessa mun olkapäät alkoivat palaneen ihonsa kanssa huutaa hoosiannaa jo pelkästä paidan kosketuksesta ja oikea pikkuvarvas veteli viimeisiään – olin onnistunut tennareiden ja liian kireän rakkolaastarin yhteiskäytössä saamaan mustan varpaan, jonka väri ja turvotus jatkui pitkälle jalkapöytään... Onneksi olin ostanut Bangkokista flipflopit, joten matkaaminen sujui vähän kivuttomammin ne jalassa.

Lento oli muuten kanssa yhennäköinen projekti. :D Lennettiin Qatar Airwaysilla, jonka oli määrä kiepata Lumpuriin ja siitä samoilla silmin kohti Qataria. Meidän tehtävä oli ainoastaan hypätä ensimmäisen etapin jälkeen pois.

No. Koneessahan oli vain kourallinen porukkaa, joka yölennolla reilasivat itsensä makuuasentoihin välittömästi. Osa tuskin edes huomasi, että me laskeuduttiin Malesian puolelle. Siinä me sitten istuttiin kentällä turvavöissä ja odotettiin, koska koneen ovet avautuvat. Kun sitä ei alkanut kuulua, lähdettiin poukkoilemaan koneen etuosaan ja kyselemään, että mistä täältä pääsee pois... ”Are you going to the toilet? oli lentoemon kysymys. ”Hmm, actually, no, I'm about to stay in Kuala Lumpur...?”

Kiireen vilkkaa siinä lentoemo sitten avaamaan koneen ovia (se putkikaan ei ollut paikallaan vielä siinä vaiheessa), mutta päästiinhän me ulos. Rinkkojen kanssahan me oltiin tehty lähtöselvityksessä perusteellisesti selvää siitä, että tuleeko meidän rinkat jäämään muka Lumpuriin, kun kone jatkaa matkaansa. Hetkeäkään mä en uskonut, että ne vois, oikeat rinkat, muka jäädä kyydistä...

Kuala Lumpurin isompi lentokenttä olikin sitten aika creepy kokemus keskellä yötä ihan tyhjänä. :D Ensinnä me käveltiin ties kuinka pitkä matka etsiessämme tietä ulos. Meidänhän oli siis määrä vaihtaa lentokenttää, jotta pääsemme jatkamaan Medaniin, joten tehtävänä oli kirjautua kokonaan pihalle koko laitoksesta.

Niin, no me löydettiin sitten lopulta sellanen sukkulametro, johon joku turvasetä meidät opasti. Hevon helevetinkään hajua ei ollut siitä, mihin asti meidän ois pitänyt sillä köröttää, mutta sen siitä ymmärsin, että ONNEKSI ei tarvinnut lähteä kävelemään! :D Oli hitusen pitkä matka. Tai sitten se vain tuntui siltä siellä yön pimeydessä.

Ensin toki saavuttiin immigrationiin, eli passintarkastukseen ja maahantulokorttien tarkastuspaikkaan. Järkyttävän iso halli oli tyhjä. Ei oltu lentokoneessa jaksettu täyttää kortteja, joten meidän piti ne siinä sitten kirjoittaa valmiiksi (kysyvät siis henkilötietoja, passitietoja, matkatietoja – onko eka kerta Malesiassa, mihin olet menossa, missä yövyt jne...). Murjaisin jopa vitsinkin sille sedälle tiskin takana: siirryin sivummalle kirjoittamaan korttiani, joten setä luuli, etten ymmärtänyt mistä on kyse. ”You have to fill the form.” ”Yes, but I moved a bit, because it's so crowded that the others can go when I'm writing...” Buhaha. Mulle maistui autiolla lentokentällä tää ihan älyttömästi enkä meinannut päästä tästä ollenkaan yli. :D

No mutta sittenhän sitä setää alkoi kiinnostaa, kun tultiin yhdessä täytettyjen korttiemme kanssa siihen tiskille. ”Travelling together?” ”Yes.””Married?” ”No.” ”FRIENDS??” ”YES.” Mulle tuli mieleen, että parempi sanoa ”yes”, sillä maassa maan tavalla, joka maailmankolkassa ei ole ihan itsestään selvää se, että mies ja nainen, jotka eivät ole avioliitossa, voivat tuosta vain matkata yhdessä.

Mutta se matkatavara-asia! Löydettiin lopulta matkatavarahalli (järkyttävän iso taas sekin, ja totta kai siihen aikaan yöstä täysin tyhjä), ja eihän siellä mikään hihna pyörinyt. Oltiin satavarmoja, että nyt ne meidän rinkat lähti sitten loppureissun ajaksi Qatariin, mutta... keskellä hallia, pitkän käytävän päässä... katottiin että MIKÄ tuolla on – no meidän rinkat ypöyksin keskellä lattiaa :D Kaksi yksinäistä rinkkaa pojotti siinä sitten. Siihen oli nostettu. Just. :D

Siellä ne nyt sitten on :D

Nooo mutta jaarittelut sikseen, alkaa taas teksti venyä aika pitkäksi. Mennään vähän enemmän referoimalla! Vaihdettiin kenttää, koska Air Asian lento lähti pienemmältä. Ei muuta kuin koneeseen ja kohti Medania. Nää molemmat oli parin tunnin lentoja – itse asiassa toinen näistä vielä miinus 10 minuuttia, koska päästiin kätevästi 50 minuutin lennolla yksi aikavyöhyke taakse päin. :) Koko yö tähän matkustamiseen silti meni, ja lopulta oltiin kahdeksan-yhdeksän kieppeillä Medanissa.

Helvetin ruma kaupunki. :D Ihan oikeasti. Tuomaksen Lonely Planetin Kaakkois-Aasian opuksesta oltiin luettu, että Medan ei oo oikein missään suosiossa matkustajien keskuudessa, eikä kyllä meitäkään kaihertanut se, että otettiin saman tien Mr. Antonion kyyti ja lähdettiin sisämaahan kohti Parapatia.

Simahdettiin saman tien auton takapenkille, kun reilun sadan kilometrin matka alkoi. Jotain teistä ja liikenteestä kertonee se, että matka-aika tolla sadalla kilometrillä oli sitten sen 4-5 tuntia! Homman nimi oli yksinkertaisesti se, että Medanista Parapatiin oli joskus vedetty se asfalttitie, eikä sen kuntoon ollut sen koommin kiinnitetty huomiota. Mopoa, autoa ja rekkaa meni noin puolentoista suomalaisen kaistan levyisellä tiellä molempiin suuntiin ja seassa luovittiin tööttäilemällä ja pujottelemalla. Myö tosiaan nukuttiin liki koko matka, kiitos matkustetun yön, ja iltapäivän puolella oltiin Parapatissa.

Parapatista, joka siis on Toba-järven ”mantereen puolella” oleva kaupunki, hypättiin lauttaan ja reilun puolen tunnin matka Samosir-saarelle alkoi. Tässä vaiheessa mun olkapäät olivat kirkkaanpunaiset ja viima lautalla alkoi sattua kurkkuun. Oltiin päätetty mennä Carolina Cottagesiin suorilta ottamaan huone, katsommepahan majoitusta sitten uudestaan jahka ollaan edes nukuttu hieman.

Parapatista kohti Samosiria ja Tuk Tukia.

Mulle nousi saman tien kuume, joka sitten kestikin koko yön. Lauantaina 30.10. pääsin sen verran tolpilleni, että käytiin illasta vähän kiertelemässä skootterilla Tuk Tuk -kylää, missä majoituimme. Pakkohan se oli käydä Jennyn ravintolassa maistamassa paikallista, Toba-järvestä nostettua kalaa, joka on maailmankuulua. Hyväähän se hitto vie oli, mä söin tomburia ja T söi arsikia. Suosittelemme.

Sitä päräytimme Royn baariin iltajuomisille (Roy oli Parapatin satamassa käynyt mainostamassa baariaan meille), ja eihän siinä. Oltaisiinko jonnekin kolmeen-neljään siellä pojotettu (nautiskeltu muun muassa vissiin palmuviiniä, oli sen verran äreää tavaraa, Hamlet-nimisen kaverin taiteilusta tuoppi pään päällä ja sammakoista takapihan vessoissa). Sunnuntai koitti sitten rankkana – HYVIN rankkana... rapula päällänsä, iho palanut, kuume tapissaan ja päätettiin vielä vaihtaa majapaikkaakin. Huh huh.

Liberta oli paikka, jossa T:n veli oli majoittunut keväällä, joten luotettiin ennakkotietoihin. Mun sunnuntaipäivästä ei tullut muuta kuin kuumeessa peiton alla tärisemistä, maanantai samoin. Maanantaina käytiin tosin vähän kylillä ajelemassa jälleen, mutta ei olisi kannattanut, jalkeille lähteminen kostautui sillä, että tiistaina kuume huiteli jo vissiin neljässä kymmenessä. Että meni sitten Toba-järvellä vierailut vähän rosvosektorille, buu.

Näin Medanissa... Yksi portti.

Keskiviikkona 3.11. koitti sitten eteen päin lähdön aika. Mr. Antonion kanssa oltiin sovittu, että hän tulee hakemaan meidät satamasta, joten ei muuta kuin saman auton takapenkille torkkumaan. Lento Medanista Kuala Lumpuriin lähti kuudelta illalla, perillä oltiin kahdeksan maissa (muistaakseni, mutta nyt näin aamuvarhaisella en jaksa lähteä tarkistamaan). Taksikuski poimi meidät kyytiin ja hurja matka kohti keskusta-aluetta alkoi. Ulp! Vauhtia mittarissa oli kuulemma 160 km/h ja välillä turvaväli edellä ajavaan citymaasturiin nihkeästi puolitoista metriä. Pölötti.

Seuraavan päivän Kuala Lumpurin -hotellillamme mä pyhitin altaalla makoiluun, lukemiseen ja lepuuttamiseen. Joutui toteamaan, että maistui. Indonesia on sen verran kehitysmaa, että siellä ei mukavuuksia nähty. Libertan peitossa oli T:n epäilyiden mukaan luteita, jotka söivät sen kintut ja kädet paukamille – omituista on se, että mun ihossa ei ollut jäljen jälkeä...! Ehkä mun ankara kuume teki sen, että luteet pysyivät kaukana – pelkäsivät palavansa jos koskevat mun ihoon. :D

Indonesiassa ei myöskään paljoa länsimaisia vessoja löytynyt. Homman nimi oli reikä lattiassa ja huljukuppi vieressä. Lumpurin hotellissa oli siis kohtuullisen mukavata päästä kunnon länsimaiseen vessaan ja suihkuun, josta tulee kertaheitolla lämmintä vettä ja vieläpä jonkinlaisella paineellakin!

Indonesian-vessa Royn baarissa.

Kuala Lumpurin aika vietettiin lähinnä haahuilemalla ympäriinsä. Illalla käytiin hotellin vieressä Hard Rock Cafessa, ja laskettiin, että sattumalta niitäkin on alkanut kertyä (tähän mennessä mulla bongattuina Köln, Amsterdam, Dublin, Phuket ja Kuala Lumpur).

Perjantaina 5.11. ennen Singaporeen lähtöämme käytiin läheisessä ostoskeskuksessa – viiden kerroksen keskuksessa, jossa oli edustettuna koko maailman kovimmat muotinimet, suurimmat brändit ja laajimmat kaupat. Oli siis oikeasti ihan järkyttävän iso se paikka. :D Aikaa ei tuon kokoisen ostarin läpipenkomiseen oikein ollut, koska meidän piti lähteä etsimään Singaporeen meidät vievä bussi, joten selvittiin parilla tunnilla.

Kuala Lumpurista Singaporeen menevä bussi oli sitten vähän enemmän sitä VIP-luokkaa, jollaiseen oltiin luultu pääsevämme Bangkok-Phuket-välillä! Kunnon lentokoneenpenkit jalkatilalla, pari tarjoiltua ruokaa ja pari leffaa kuulokkeilla seurattuna (Thaimaan-bussissa loogisesti elokuva – itse asiassa Titaanien taistelu thaikuks dubattuna – näytettiin äänet täysillä niin, ettei varmasti kukaan pysty nukkumaan bussissa) :D Perillä Singaporessa oltiin perjantaina illalla, joten nopean chinatown-ruokailun jälkeen painuttiin hotellille nukkumaan.

Rafflesin Singapore Slingejä! Nam!

Lauantaina käytiin sitten vähän harrastamassa luksusta – käytiin tsekkaamassa Raffles-hotelli (nähtävyys jo itsessään, vanhin sikäläinen hotelli) ja nautiskeltiin aitoja Singapore Sling -drinkkejä. Mentiin myös Raffles Steakhouseen syömään, ihan perkeleen kallista oli, mutta puhuttiin, että harvoinpa on tullut syötyä sellaisia pihveä, jotka voisi syödä hampaatonkin... Täytyy myöntää, että niin hienossa ravintolassa en ole koskaan aikaisemmin syönyt – ja yhtälailla, että niin hyvää pihviä ja ruokakokonaisuutta en ole koskaan aikaisemmni syönyt. :)

Viimeiselle Singaporen-yölle ajateltiin pistää vielä vähän lisää ranttaliksi, ja muutettiin Marina Bay Sandsiin. Eli tää on se klassikkopaikka, jossa uima-allas on sijoitettu 200 metrin korkeuteen ja näyttää siltä kuin altaan reunalta saattaisi hyvinkin tippua tyhjyyteen. Mua huimasi suurin piirtein älyttömästi uida siihen reunalle, enkä mää meinannut kyetä siihen ollenkaan. :D Selvisin kuitenkin... huhhuh, oli täpärällä.

Piti varoa, ettei vahingossa ui laidan yli :o

Maanantaina 8.11. lennettiin sitten Air Asialla takaisin Bangkokiin ja yövyttiin vielä yksi yö n. 45 minuutin matkan päässä lentokentältä. Syötiin hotellin alakerran seisovassa pöydässä itsemme turvoksiin ja painuttiin yöpuulle. Tiistaiaamuna sitten pinkaistiin taas lentokentälle ja ahdettiin itsemme tuskaisen pieniin Finnairin-penkkeihin kymmeneksi tunniksi. Oli lohduttavaa saapua kellon neljän hämärissä Helsinki-Vantaalle, oli muuten ankean näköistä. :D Ensin Espooseen T:n kämpille, sitten kauppaan ja loppuillaksi puutumaan sohvalle. Mää nukahdin yhdeksältä. :D

Suuria yhteenvetoja on vielä vähän hankala tehdä, kun tuntuu, että just vasta saavuttiin takaisin. :) Halpaahan tuolla maailmankolkalla on, joten jos kerran haluaa investoida lentoihin esim. just Bangkokiin, niin loppuajan pääsee melkeinpä pienemmällä hinnalla. Meidän lennot maksoi 800 euroa per pää (suora lento Finnairilla), halvemmallakin olisi päästy (yhdellä vaihdolla, mutta tällöin lentoaika olisi ollut liki tuplat). Laskeskeltiin, että kolmen viikon reissu maksoi lentojen kanssa toiset saman verran, joskin me asuttiin välillä ihan hyvissä hotelleissa, eikä ees yritetty sniiduilla millään tapaa. :)

Semmosia! Paljon asioita jäi ihan varmasti puuttumaan vielä matkatarinasta, mutta eiköhän niitä voi sitten lisäillä tänne blogiin jahka tulevat mieleen... Tällaista seuraavaan kertaan. :)