Kuumeinen Saigon

Viimeinen Phnom Penhin yö meni meikäläisen osalta kuumeen kourissa; liekö syynä ollut se pizzanpirulainen. Sunnuntaina 15. tammikuuta lähdimme kuitenkin matkaamaan kohti Vietnamia ja Saigonia. Hyvän jalkatilan bussi mahdollisti pienet tirsanpoikaset bussimatkalla, mikä kuumeiselle matkaajalle teki erittäin hyvää.

Matkalla, vielä Kambodzan puolella pysähdyttiin syömään ravintolaan. Meikäläisen sisuskalut olivat sen verran hellinä kuumeen ja muun, krhm, sanotaanko hyvin toimivan ja erityisen liukkaan toiminnan jäljiltä, joten ateriani sisälsi jääkahvia ja limpparia.

Tähän asti reissaamisen kuumottavin rajanylitys oli Vietnamin rajalla. Oltiin kuultu jonkinlaista huhua jostain, että suomalaisten ei tarvitse hankkia Vietnamiin viisumia. Tällä kyseisellä listalla oli vain muutama valtio maailmassa, eikä varsinaista faktaa paperilla missään. No, ei muuta kuin nimenhuutoon rajalla armoton jännitys vatsanpohjassa. Joo, jossain oli sanottu, etteivät suomalaiset tarvitse viisumia Vietnamiin, mutta tietävätkö paikalliset viranomaiset sen?

No, ei tarvittu. Yrmyn näköinen rajavirkailija vain mulkoili, ja viittilöi sitten menemään rajan yli. Jes, naamavipillä Vietnamiin (niin kuin Jyväskylän Londoniin konsanaan).

Saigonissa me oltiin vain kolme yötä, joten koko homma jäi aikamoiseksi pintaraapaisuksi. Kävimme sotamuseossa ja minähän olin ihan tulessa. Esillä oli kaikkia niitä koptereita ja tankkeja, joita kaikissa Vietnamin-sotaa koskevissa elokuvissa näkyy.

Mun ensimmäinen ilta Saigonissa meni nukkumisen puolelle, kiitos vielä illalla nousseen kuumeen. Toisena päivänä kykenin jo hotellin altaalle, jossa kuumeenpirulainen sai kyytiä. Kahtena iltana sitten käpyteltiin kaupungille pöperöille ja drinkeille. Ruoka oli maukasta ja Saigon-olut kylmää!

Vietnamista jäi päällimmäisenä mieleen se kaaos. Kaupungissa on 6,5 miljoonaa asukasta ja 5 miljoonaa mopoa, joten sen pärränpärinän ja tööttäilyn määrä on suorastaan katastrofaalinen. Ilmasto oli erittäin kuuma ja hien määrä tähtitieteellinen.

Listalle pitää nostaa Mumtaz-niminen intialaisravintola, jossa käytiin syömässä. Vaikka ruokahalu sairastamisen päälle oli nollassa, tuliset pöperöt maistuivat yllättävän hyvin. Parine oluineen illallisesta ei tarvinut maksaa montaa euroa enempää. Käpyttelyä Saigonissa, käsivarren mittainen rotta puistossa, täysin hiljentynyt katu yöllä. Siinä mun Saigon lyhellä visiitillä.

Ja matka jatkuu; seuraavaksi päräytimme Saigonin lentoasemalle, josta matka jatkui Singaporen kautta Balille. Singaporen kentällä nautiskelin yhden Bulmersin sopuhintaan 16 taalaa (vajaa kymppi, järkyttävää!) ennen Balin-koneeseen hyppäämistä. Mielessä orastava jänskätys siitä, löytyykö se Tuomaksen velipoika sieltä paratiisisaarelta...