Journalistinen eettisyys

Törmäsin mielenkiintoiseen seikkaan perjantai-iltana. Olin kärkkäänä kamera kourassa taltioimassa, kun Blues voitti neljännen kerran välieräpelin ja täten tiputti JYPin pronssiotteluun. Pyrin ottelun loppuvaiheilla kuvaamaan fanien ja pelaajien tunteita, niitä nimittäin oli tarjolla. Muutama nappilaaki pettyneistä jyväskyläläisistä ja onnensa kukkuloilla pyörivistä espoolaisista. JYPin pelaajat päät riipuksissa.

Lehdistötilaisuus pidettiin totuttuun tapaan hallin kakkoskerroksessa, jonne menin kuulemaan valmentajien lätinöitä siksi aikaa, että pahin ruuhka pihalta oli poistunut. Valmentajien jälkeen tilaisuuteen tulivat kaksi JYPin pelaajaa, jotka odottelivat vuoroaan lehdistötilaisuushuoneen aulassa ja portaikossa. Pelaajat olivat konkari Kalle Koskinen ja kapteeni Juha-Pekka Hytönen.

Lähdin valmentajien kommenttien jälkeen siirtymään pois päin ja hiippailin Kallen ja J-P:n ohi portaikkoon. Kalle nojaili seinään kengänkärkiään tuijottaen, J-P istui ylimmällä portaalla kasvot käsiin haudattuna. Vilkaisin portaiden juuressa taakseni ja näin ehkä huikeimmat journalistisen otoksen tilaisuuden tulleen. JYP-kapteeni istumassa sykkyrällä portailla, kasvot piilotettuna. Autio portaikko, todella murheellinen tunnelma.

Olen epäonnistunut journalistina. Minä en nimittäin kehdannut ottaa J-P:stä sitä kuvaa. Jotenkin sitä on ajautunut niin läheisiin väleihin joukkueen kanssa, että minä en vain kehdannut. Tuttu kuvaaja tulee siihen pällistelemään ja ilkkumaan häviöllä, ottaa vielä kuvia murheellisista pelaajista... Soti moraaliani vastaan, mutta toisaalta kuvan ottamatta jättäminen sotii yhtälailla journalistisia perusteita vastaan.

Olen kohdannut tämän tilanteen useita kertoja aiemminkin. Tilanteet ovat täysin erilaisia, mutta idea sama. Kuinka polttaa siltoja paikallislehdessä, jossa jokainen kontakti esimerkiksi kaupungin johtoportaaseen on elintärkeä? Olen keskustellut aiheesta monta monituista kertaa myös lehden toimittajien ja esimiesten kanssa, mutta kaikki ovat yhtä kaksiteräisen miekan päällä taiteilemassa. Velvollisuus on välittää asiat kansalle, mutta siltoja polttamalla sitä ei voi tehdä. Jotkut asiat ovat sellaisia, että mikäli asia käsitellään julkisesti, se tarkoittaa myös siltojen polttamista. Monet eivät nimittäin ymmärrä median velvollisuutta - vastuuta kertoa asiat kuin ne ovat, pimittämättä ja avoimesti.

No, tää on tällaista jorinaa. Harmittaa edelleen, etten sitä kuvaa tullut koskaan ottaneeksi.

Nyt lähden äänestämään. Vielä kun tietäisi ketä.